Opas minisite block

Lainat

Lainat

Joskus yhdistys voi joutua lainaamaan rahaa toimintansa rahoittamiseksi. Yhdistys päättää lainanotosta sääntöjen mukaan. Yleensä lainoista päätetään yleiskokouksessaan, mutta pienistä lainoista voi päättää myös hallitus.

Lainoja voi saada joko rahoituslaitoksilta tai jäseniltä. Lainan hakemiseen pankilta tarvitaan vakuus. Vakuutena voivat olla yhdistyksen omaisuus tai henkilökohtaiset (yksilölliset henkilö)takaukset. Vastuun yhdistykselle myönnetyistä lainoista kantaa ensisijaisesti yhdistys. Jos yhdistys ei kykene hoitamaan lainojensa takaisinmaksua, pankki perii lainansa takaisin lainan takaajilta.

Jäsenlainat

Mikäli yhdistys on lainannut rahaa jäseniltä, on hyvä laatia suunnitelma jäsenlainan hoitamiseksi. Kirjaa suunnitelmaan lainaajan tiedot (nimi, syntymäpäivä ja osoite), lainojen euromäärä, tili, jolle lainat maksetaan, korko, koron maksupäivät, takaisinmaksujen määrä ja aikataulu. Rahojaan lainanneen jäsenen luottamus yhdistystä kohtaan säilyy, kun hoidat jäsenlainojen korot ja takaisinmaksut ajallaan ja suunnitelman mukaisesti. Muistathan, että hallituksen on hyväksyttävä maksusuunnitelma, jotta voit toimia sen mukaisesti.