Verkkoluentosarja toimihenkilökentän ajankohtaisista teemoista historiaan peilaten

Kuvituskuva, jossa mainitaan Toimihenkilöt neuvottelupöydässä -julkaisu ja kehotetaan osallistumaan verkloluentoihin

 

TJS Opintokeskus tarjoaa maksutta viiden verkkoluennon sarjan. Näillä luennoilla juhlistetaan Toimihenkilöt neuvottelupöydässä -julkaisua, joka on ensimmäinen toimihenkilöiden järjestäytymistä koskeva yleisesitys. Luennoilla käsitellään järjestäytymiseen liittyviä ajankohtaisia teemoja antaen niihin historiallista perspektiiviä ja erilaisia näkökulmia.

Luennot ovat suunnattu ammattiliittojen asiantuntijoille, luottamusmiehille sekä muille aiheesta kiinnostuneille toimihenkilökentän aktiiveille. Ilmoittaudu mukaan koko luentosarjaan tai valitse alta haluamasi teemat.

Paikallinen sopiminen eri aikoina

21.1.2022 klo 10-11

Dosentti, FT Ilkka Levä esittelee, millainen on ollut paikallisen sopimisen rooli työehdoista sopimisen yleisemmässä historiassa. Suomessa ehti kertyä pitkä kolmikantaisen sopimisen perinne. Siinä osapuolet tunnustivat toisensa tasaveroisiksi toimijoiksi. Keskitetystä sopimisjärjestelmästä luovuttiin 2016 vuoden alusta. Luopumispäätös tapahtui työnantajien yksipuolisella päätöksellä. Tämän päätöksen taustat liittyvät siihen, miten öljykriisin jälkeen 1980-luvulla siirryttiin niin sanottuun jälkifordistiseen työhön.

Ilmoittaudu luennolle 19.1. mennessä.

Ay-jäsenyys osallisuutena – mihin?

11.2.2022 klo 10-11

Työmarkkinoiden muutos vaikuttaa sekä työn tekemisen, teettämisen että järjestäytymisen rakenteisiin. Luennolla professori Pauli Kettunen tuo näkökulmia siihen, millaista osallisuutta ay-jäsenyys voi tarkoittaa ja edistää. Miten ay-järjestöt voivat välittää ihmisten kokemuksia työelämän muutoksesta? Millaisia välineitä ne voivat tarjota muutosten hahmottamiseen, tulkitsemiseen ja arvioimiseen?

Ilmoittaudu luennolle 9.2. mennessä.

Eläkepolitiikka – ay-neuvottelemisesta yhteiskuntavaikuttamiseen

25.3.2022 klo 10-11

Järjestäytyminen pohjoismaissa eroaa muun Euroopan maiden järjestäytymisestä. Täällä ay-neuvottelemisesta tuli osa laajempaa yhteiskuntavaikuttamista. Eläkepolitiikan historiassa tiivistyy se, kuinka kolmikantaneuvottelemisesta tuli osa yhteiskuntapolitiikkaa. Aihetta käsittelee VTT, toimitusjohtaja Jaakko Kiander.

Ilmoittaudu luennolle 23.3. mennessä.

Kumpi tehoaa paremmin jäsenhankinnassa – aktivismi vai edunvalvonta?

8.4.2022 klo 10-11

Kansalaisyhteiskunnassa vaikuttamisen toimintamuodot ovat muutoksessa. Väitöstutkija, erityisasiantuntija Anna Korpikoski tarkastelee, kuinka aktivismityyppinen kansalaisvaikuttaminen voisi suhteutua ammattiliittojen järjestämis- ja jäsenhankintatyöhön. Millaisia  kokemuksia tästä jo on.

Ilmoittaudu luennolle 6.4. mennessä.

Mielikuvien sota Suomesta – työtä koskevan puheen muutos 1990-luvun lamassa

6.5.2022 klo 10-11

Laman aikana niin sanottu työtä koskeva psykologinen sopimus muuttui. Luotiin uusi työntekijän ihannesubjektiviteetti. Muutoksen omaksumista vahvistivat pettymys vanhaan kollektiiviseen sopimiseen, kasinotalouden moraalinen romahdus sekä vanha luterilaisen etiikan mukainen työkulttuuri. Työtä koskeva psykologinen sopimus muuttui painottamaan entistäkin selkeämmin työntekijöiden yksilöllistynyttä vastuuta sekä omasta työllistymisestään että työn tuottavuudesta. Tuolloin syntyneet puhekehykset ovat laajentuneet koskemaan entistä useampia ammattialoja ja säilyneet nykypäivään asti. Liittyvätkö paikallisen sopimisen kasvu ja ay-järjestäytymisasteen lasku siihen, että laman perintö on Suomessa yhteiskunnallisesti osin käsittelemättä? Aihetta tarkastelee dosentti, FT Ilkka Levä.

Ilmoittaudu luennolle 4.5. mennessä.

 

Julkaisuaika: 
Maanantai, joulukuu 20, 2021