Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta -kirjan jälkeen

14.02.2019
Viime vuonna julkaistiin Anu Suorannan ja Sikke Leinikin toimittama kirja Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta – Mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus?. Nyt TJS:n kehittämisasiantuntija, VTT Sikke Leinikki pohtii, mitä kirjan julkistamisen jälkeen on tapahtunut.

Lataa kirjoitus word-tiedostona.

 

Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta -kirjan jälkeen

TJS Opintokeskuksen juhlavuoden tapahtumiin kuului Anu Suorannan ja Sikke Leinikin toimittaman kirjan Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta – Mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus julkaisu. Kirja sai julkistamisen yhteydessä kattavasti julkisuutta ja on päätynyt esimerkiksi Maan ystävien opintopiirin luettavaksi ja yhteen yliopistoon kurssimateriaaliksi.

Kirjan toisena toimittajana olen toki ilahtunut siitä, että kirja herätti kiinnostusta ja kirjan loistavat artikkelit saivat lukijoita. Samaan aikaan surettaa, että itse asia pysyy ajankohtaisena. Tätä kirjoittaessani mielessäni kiemurtelee aamun (22.1.2019) Helsingin Sanomien Maija Aallon kirjoittama artikkeli, jossa mielenterveyspotilas vaatii, että mielenterveyden palauttamiseen tarvittavaa terapiaa ei saa rajata vain työkykyisille, kuten nyt tehdään. Terapiakäytäntö on mielestäni yksi esimerkki siitä, että Suomessa täyden ihmisarvon ja turvan saa vain, jos käy palkkatyössä.

Sosiaaliturva kuten eläke, työttömyyskorvaus, sairauspäiväraha jne... kaikki perustuvat työstä saatuun palkkaan ja palkkatyösuhteeseen. Samalla tavalla esimerkiksi mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevät varhaisen tuen mallit toimivat vain niillä palkkatyötä tekevillä, joilla on kohtuullisen kiinteä työyhteisö. Tavoittavatko nämä tuen toimintamallit esimerkiksi vuokratyötä tekeviä tai alihankintana ostettuja palveluita toteuttavia siivoojia, koodareita, kirjanpitäjiä, välinehuoltajia tai viestinnän ammattilaisia? Onko työyhteisöillä edes käsitystä siitä, miten suuri on tämä ulkoistettujen palvelutuottajien joukko, joiden työ sujuvoittaa arkea, mutta joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa oman työn tekemiseen tai oikeutta työpaikan tarjoamiin etuihin? Oman näkemykseni mukaan tuo joukko on vähintään kirjassamme esitetty 700 000 ihmistä, mutta se voi olla merkittävästi suurempikin. Kansainvälisesti työsuhteiden ja työelämän muutos on koettu niin merkittäväksi, että Kansainvälisen työjärjestön ILOn työtilastokokous hyväksyi uuden kansainvälisen ammattiasemaluokituksen. ILO otti 19. lokakuuta 2018 tilastoinnissa käyttöön täysin uuden ammattiaseman ”dependent contractor”. Se tarkoittaa ilman työsuhdetta yrittäjätuloa tai palkkiota vastaan työskenteleviä henkilöitä, joilta kuitenkin puuttuu varsinainen yrittäjän vapaus. He ovat taloudellisesti ja/tai muuten toiminnassaan riippuvaisia toimeksiantajastaan samaan tapaan kuin palkansaaja työnantajastaan (Hanna Sutelan blogi 2.11.2018). Tämä uusi luokittelu on minusta erittäin tarpeellinen, ja sen avulla ehkä saadaan nykyistä kattavampi kuva itsensätyöllistäjienkin kirjavasta joukosta.

Keskinäiset riippuvuudet työn maailmassa tiivistyvät koko ajan. Keskinäisriippuvuuksien tiivistyminen kuitenkin samalla eriyttää ammatteja, eikä yhdellä työpaikalla hankittu ja tarvittu osaaminen takaa osaamista muualla. Kaikkien osaamisvaatimukset kuitenkin muuttuvat ja ehkä kasvavatkin. Nämä muuttuvat vaatimukset koskevat sekä heitä, joilla on mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan työn ohella ja usein työnantajan kustannuksella että heitä, joilta tämä mahdollisuus puuttuu. Esimerkiksi uusia digivälineitä on vaikea opetella, jos niitä ei saa työssään käyttää. Harva työtön pystyy hankkimaan kotiin uusia älypuhelimia tai tietokoneita, roboteista puhumattakaan. Minusta on suuri riski sille, että osaamisen ylläpito ja kehittäminen jakautuu yhä selvemmin työssäkäynnin mukaan.

Vapaa sivistystyö, johon esimerkiksi kansalaisopistot ja opintokeskukset kuten TJS Opintokeskus kuuluvat, tarjoavat keinoja osaamisen kehittämiseen kaikille. Tänä vuonna TJS Opintokeskus toteuttaa yhdessä liittojen kanssa digitaitoja kehittäviä koulutuksia työttömille ja epävarmassa työmarkkinatilanteessa oleville, joilla on heikot digitaidot. Koulutuksissa meillä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia esimerkiksi kotiin lainattavia tietoteknisiä laitteita osallistujille. Olisikin kehitettävä esimerkiksi kirjastoja siten, että siellä olisi tarjolla digitaitojen treenaamiseen tarvittavia laitteita myös kotiin lainattavaksi. Ja luotava uusia, tasa-arvoista oppimista edistäviä ja mahdollistavia rakenteita erilaisten aktiivimallien tms. sijaan.

Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta kirjassa pohditaan työn muutosta ja sen yhteiskunnallisia seurauksia. Kirjan tavoitteena on herätellä yhteiskunnalliset päättäjät toimimaan siten, että ilmastonmuutos ja eri syistä kumpuava työmuutos voidaan kohdata oikeudenmukaisesti ja hyvinvointiyhteiskunta säilyttäen. Haluamme edistää yhteiskuntaa, jossa jokainen vuorollaan on antajan ja saajan asemassa ja jossa jokainen voi luottaa turvaverkkojen kantavuuteen, työ- tai elämäntilanteesta riippumatta. Kirjaa saa Vastapainosta ja TJS Opintokeskuksesta.

Sikke Leinikki

TJS Opintokeskus on Akavan ja STTK:n koulutus- ja kehittämisorganisaatio.

TJS Opintokeskusta ylläpitää Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliitto ry, jonka jäseniä ovat Akava ja STTK.