Postilakosta huipputuloisiin – vastakkainasettelun aika ei ole vieläkään ohi

18.11.2019
Blogitekstissään TJS:n kehittämisasiantuntija Sikke Leinikki pohtii vaikuttamista ja vallankäyttöä työelämässä.

Luin uutista postilakon osapuolten näkemysten erosta: Posti ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta eivät valtakunnan sovittelijan toimestakaan ole juuri lähentyneet toisiaan tai tilanteen ratkaisua. Sitten ajatukseni palasivat illansuussa lukemaani kirjaan eli Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirjaan Huipputuloiset. Kirja näyttää, kuinka suomalaisen yhteiskunnan huipputuloisten eliitti on jyrkentänyt kantojaan ja ajaa vain omia etujaan. Kirjassa osansa huipputuloisten moralisoivasta paheksunnasta saavat niin työttömät ja julkisella sektorilla työskentelevät kuin demokratia ja ay-liikekin. Esimerkiksi perijät ja sitä myöten myös yrittäjäjärjestöt kuvaavat ay-liikettä koko yhteiskunnan kurjistajana, joka ei anna poistaa valtavia jäykkyyksiä työmarkkinoilta.

Postilakossa on pitkälti kyse noiden ”valtavien jäykkyyksien” poistamisesta. Palta haluaa vaihtaa alan työehtosopimuksen sellaiseksi, että työntekijöille ei tarvitsisi maksaa edes sitä kohtuullisen toimeentulon takaavaa palkkaa (alle 3000 euroa), jonka he nyt saavat. Lisäksi työnantaja haluaa, että palkan pienentyessä myös työtunnit kasvavat. Juuri tällaisia toiveita hyökkää silmille Kantolan ja Kuuselan kirjasta. Että muut kuin nämä huipputuloiset ovat laiskoja ja saamattomia moraalisesti arveluttavia ihmisiä, joita pitääkin kurittaa. Se on suorastaan tämän itse veroja mieluusti välttelevän ja elämän luksuksesta nauttivan eliitin moraalinen velvollisuus.

Pelottavinta Huipputuloiset-kirjassa olivat minusta eliitin omat kuvaukset vaikutusvallastaan. Huipputuloiset voivat mielestään muuttaa vaikka lait parilla puhelinsoitolla. Epäilemättä heillä on todella toimivat yhteydet päättäjiin ja heitä kuunnellaan, onhan yrittäjäpuhe sokaissut meidät kaikki. On kuitenkin pelottavaa, että yhteiskuntamme hyvin suvaitsematon promille käyttää tällaista median ja muiden katseilta piilossa olevaa valtaa, ja saa valtaa vain siksi, että heillä on enemmän rahaa kuin muilla. Antaako raha jotenkin sellaista ymmärrystä yhteiskunnasta, jota poliittinen toiminta, pitkä koulutus tai ahkera kansalaisjärjestötoiminta ei tuo muille kansalaisille? Muiden kuin huipputuloisten on tehtävä kansalaisaloite, järjestettävä mielenosoituksia tai lakkoja ja osallistuttava julkiseen keskusteluun twitterissä, lehtien palstoilla tai yleisötilaisuuksissa tai käytävä jotenkin muuten julkista keskustelua, jotta he saavat näkemyksensä poliittisten päättäjien tietoon.

Näihin muihin alkaa kuulua myös ammattiyhdistysliike, jota Perheyritysten liiton, uusliberalististen hallitusten voimin ja media tuella on syytetty milloin mistäkin jäykkyydestä. Mediassa ammattiyhdistysten ääni on päässyt esiin lähinnä silloin, kun jotakin ikävää tapahtuu. Ammattiliiton edustaja saa olla kauhuissaan, kun tehdas siirretään halvemman tuotantokustannusten maahan, jotta rikkaat omistajat voivat taata tulojensa kasvun. Tuolloin annetaan tehtaan luottamusmiehen sanoa puoli yhdeksän uutisissa, kuinka järkyttynyt hän on. Sitten uutiset siirtyvät perustelemaan omistajan tekoa talouden kasvattamisen tarpeella. Talouden rautahäkki heilautetaan työssäkäyvien ylle yhdellä uutislähetyksellä. Ja samalla kasvatetaan tuon eliitin mahdollisuuksia käsittämättömän suuriin tuloihin edelleen. Eliitti kuittaa työntekijän näkemykset kansainvälisellä kilpailulla ja kateudella. Näin myös postilakon uutisoinnissa.

Minä kaipaa kolmikantaa, silloin työelämän toiminnan ehtoihin liittyvä vallankäyttö oli ainakin hiukan näkyvissä ja myös julkisen arvioinnin ja keskustelun alla. Samalla osapuolilla säilyi edes jonkinlainen ymmärrys toistensa työelämästä ja elämisen ehdoista.

Odotin Tieto-Finlandia ehdokkaana olevalta ja kovin kohutulta kirjalta paljon. Kun olin lukenut kirjan, olo oli epämääräisen pettynyt ja ärtynyt. Olihan kirja pysäyttävä kertomus eliitin ajatuksista ja asenteista, joita hiukan sidottiin päivän politiikkaan ja sosiologisiin teorioihin. Ei kuitenkaan pienintäkään viittausta siihen, että eliitin erkanemiselle ja jatkuvalle rikastumiselle muiden työllä voisi tai pitäisi tehdä jotain. Kirjasta jäi kokonaan puuttumaan aktivismin taso. Tällaista kai meidän huippuyliopistomme odottaa: sopeutuvaa, kuvaavaa ja kilttiä tiedettä. Ehkä ay-liike voisi nykyistä avoimemmin ja aktiivisemmin yhdessä kertoa mediankin kautta työelämätavoitteistaan ja tavoistaan käyttää valtaa. Kannattaisi esimerkiksi avata se, mitä työntekijän kannalta seuraa siitä, jos yleissitovuus loppuu ammattiyhdistysten jäsenmäärän laskun vuoksi.

Pohtii
Sikke Leinikki
TJS Opintokeskuksen kehittämisasiantuntija

TJS Opintokeskus on Akavan ja STTK:n koulutus- ja kehittämisorganisaatio.

TJS Opintokeskusta ylläpitää Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliitto ry, jonka jäseniä ovat Akava ja STTK.