TJS Opintokeskus on julkaissut ammattijärjestöjen kanssa Reilu Peli -aineiston. Aineistossa on konkreettisia toimintamalleja, joiden avulla esimiehet, henkilöstön edustajat ja henkilöstö voivat yhdessä ennaltaehkäistä epäasiallista kohtelua ja kehittää henkistä työsuojelua sekä selvittää työpaikan ristiriitoja ja tukea hyvää työn tekemisen kulttuuria.
Epäasiallisen kohtelun syitä haetaan usein "henkilökemiasta" eli siitä, että tietyt henkilöt eivät tule toimeen keskenään. Työyhteisöllä tai esimiehellä ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia vaikuttaa työntekijöiden välisiin "henkilökemioihin". Siksi Reilu Peli -aineistossa keskitytään työn tekemistä ja ristiriitojen ratkaisua edistävien käytäntöjen kuvaamiseen ja niiden kehittämiseen.
Rakenteet ja toimintatavat tarkasteluun
Työpaikkojen rakenteessa tai toimintatavoissa voi olla piirteitä, jotka mahdollistavat epäasiallisen käyttäytymisen syntymistä. Organisaation rakenne saattaa jarruttaa tai estää ryhmien tai tiimien yhteistä työn tekemistä, jolloin eri ryhmissä toimivat eivät opi tuntemaan toisiaan tai toistensa työtehtävien merkitystä. Ryhmien välinen vastuunjako saattaa olla epäselvä ja ryhmien välillä jännitteitä, jotka edistävät kilpailua ja epäluuloa toisia kohtaan.
Myös epäselvä tehtävän- tai vastuunjako ryhmän sisällä on hedelmällinen maaperä epäasialliselle käyttäytymiselle. Lisäksi johtamiseen liittyvät puutteet antavat lisäpontta: esimies esimerkiksi ei ole riittävän lähellä arjen työn tekemistä tai hän ei halua tai osaa puuttua epäasialliseen käyttäytymiseen. Mikä on reilua peliä? Ja mikä ei ole? Meillä jokaisella on erilaisia käsityksiä siitä, mikä on kiusaamista. Epäasiallista kohtelua ja työpaikkakiusaamista on tutkittu 1980-luvulta lähtien, ja samalla näitä ilmiöitä on pyritty määrittelemään. Reilu Peli -aineiston mukaan epäasiallinen kohtelu on: - negatiivista ja vihamielistä käyttäytymistä, joka ilmenee ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa;
- mustamaalaamista, eristämistä työyhteisöstä, juorujen levittämistä, jatkuvaa arvostelua ja maineen tahrimista, sortamista, pilkkaamista, työtehtävien vähentämistä tai oleellista lisäämistä, uhkailua, huutamista, fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa;
- järjestelmällistä;
- pitkään jatkuvaa;
- tarkoituksellista; sekä
- toista alistavaa toimintaa, jossa uhri joutuu puolustuskyvyttömään asemaan.
Epäasiallisesta kohtelusta saatetaan myös tehdä virhetulkintoja. Esimiestä saatetaan syyttää kiusaamisesta silloin, kun hän antaa työmääräyksiä - se kuitenkin kuuluu esimiehen työnjohdollisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Jokaisessa työyhteisössä on välillä ristiriitoja, joita ratkotaan työpaikan omien käytäntöjen mukaan. Epäasiallista kohtelua ei ole erilaisten erimielisyyksien ratkominen, vaikka se aiheuttaisikin ahdistusta. Reilu Peli syntyy yhdessä tehden Aineiston avulla työnantaja, henkilöstön edustajat ja henkilöstö yhteistyössä kehittävät työhyvinvointia ja ehkäisevät epäasiallista käyttäytymistä. Aineisto ohjaa mm. siihen, kuinka - työhyvinvointia heikentävät tekijät saadaan esille (arvioidaan kuormitustekijät),
- määritellään, mikä on epäasiallista käyttäytymistä,
- sovitaan työhyvinvoinnin kehittämistoimista,
- llaaditaan pelisäännöt,
- työkäytäntöjä ja prosesseja voidaan lähteä kehittämään,
- sovitaan yhteisesti toimintatavoista, jos epäasiallisuuksia ilmenee
- määritellään hyvä työn tekemisen kulttuuri ja kuinka siihen päästään
Lisäksi aineisto antaa konkreettisia toimintamalleja siihen, miten ristiriitoihin voidaan puuttua välittömästi, ennen niiden kärjistymistä. Omat muistilistansa annetaan: - henkilölle, joka on kokenut tulleensa kohdelluksi epäasiallisesti
- henkilölle, jonka väitetään kohtelevan toista epäasiallisesti
- esimiehelle, jolle ilmoitetaan epäasiallisesta kohtelusta
- työtoverille, joka havaitsee epäasiallista kohtelua
- työsuojeluvaltuutetulle ja
- luottamusmiehelle.
Epäasiallisen kohtelun tilanteiden selvittely on hankalaa ja vie työyhteisöjen voimavaroja tärkeimmältä työltä eli perustehtävän toteuttamiselta. Siksi on tärkeää, ja myös taloudellisesti järkevää, panostaa henkiseen työsuojeluun ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn. Koulutukset
TJS Opintokeskus järjestää syksyn 2010 ja vuoden 2011 aikana useampia Reilu Peli -koulutustilaisuuksia sekä henkilöstön edustajille että esimiehille. Näissä koulutuksissa osallistujia valmennetaan käyttämään Reilu Peli -aineistoa käytännössä omalla työpaikalla.
Lisätietoja: kehittämisasiantuntija Päivi Lohi-Aalto, puh. (09) 2293 0325 tai paivi.lohi-aalto(at)tjs-opintokeskus.fi Palkansaajajärjestö Pardian koulutuspäällikkö Seija Moilanen, Reilu Peli -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, puh. 075 324 7580, seija.moilanen(at)pardia.fi Ohjausryhmä Ohjausryhmän puheenjohtaja koulutuspäällikkö Seija Moilanen, Palkansaajajärjestö Pardia Tutkija Ulla Aitta, Akava Työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen, STTK Opintojohtaja Merja Hanhela, TJS Opintokeskus Työympäristöasiantuntija Tarja Korkalainen, Toimihenkilöunioni Erityisasiantuntija Päivi Mäkinen, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia |