Historian tutkimushanke 

TJS on käynnistänyt historian tutkimushankkeen, jossa on tarkoitus tutkia, miten ja miksi toimihenkilöiden ammattijärjestötoiminta on syntynyt, millaiseksi se on muodostunut ja mitkä ovat olleet sen yhteiskunnalliset vaikutukset. Kyseessä on tieteellinen tutkimus, joka ei keskity yhteen liittoon tai yhden keskusjärjestön liittoihin, vaan tarkastelee toimihenkilökenttää kokonaisuutena. 

Miksi tutkimus tarvitaan

Työelämä on 1900-luvun kuluessa muuttunut siten, että toimihenkilötyyppinen työ on jatkuvasti lisääntynyt. Suomalaiset ovat entistä koulutetumpia, toimihenkilöammatteja syntyy jatkuvasti lisää ja niiden merkitys on kasvanut. Toimihenkilöt suunnittelevat teollisuuden tuotteet ja palvelualojen palvelut; julkisella sektorilla toimihenkilöt opettavat, parantavat ja turvaavat yhteiskuntarauhaa. Kuitenkin tämän keskeisen ryhmän omaehtoista toimintaa työelämään vaikuttamiseksi on tutkittu äärimmäisen vähän. Toimihenkilöt ja yleisemmin keskiluokka ovat Suomen poliittisessa historiassa musta aukko.

Toimihenkilöliikkeen historian tutkimusta tarvitaan mm. historian, sosiologian ja naistutkimuksen oppialojen tarpeisiin. Tietämys siitä, millaiset uhkakuvat laukaisevat tarpeen ryhtyä järjestöinä työsuojelutoimenpiteisiin, auttavat ymmärtämään sitä, miten toimihenkilötyön riskit kohdistuvat. Tietämys siitä, mikä ohjaa toimihenkilöiden ammatillisten arvostusten muutoksia auttaa ennustamaan toimihenkilöiden käyttäytymistä työmarkkinoilla. Toimihenkilöistyminen on merkinnyt niin keskiluokkaistumista kuin naisten aseman kehittymistä työmarkkinoilla. Menneisyyden ymmärtäminen antaa mahdollisuuden käsittää entistä paremmin, missä tilanteessa olemme tällä hetkellä.

Monet järjestöt ovat teettäneet tilaustutkimusta omasta jäsenkentästään. Järjestöillä on kuitenkin tarve myös sellaiselle tiedolle, jota saadaan vertailtaessa oman järjestön toimintaa koko toimihenkilökentän toimintaan. Kysymykset siitä, onko jokin järjestö tavallista avoimempi ottamaan uusia jäseniä vastaan tai taitavampi jarruttamaan laskusuhdanteissa uhkaavia etujen menetyksiä voivat saada vastauksensa vain jos on olemassa kokoomatietoa, johon oman järjestön parista kerättyjä näkemyksiä voidaan verrata. 

Mitä tutkimuksella saadaan

Hankkeen tuloksena syntyy tieteellinen julkaisu, jonka tutkimustuloksista saadaan perustietoa liittojen edunvalvonnan kehittämiseen. Toimihenkilökenttää kokonaisuutena selvittävä tutkimus auttaa ymmärtämään esimerkiksi sitä, mikä ohjaa toimihenkilökentän jäsenten järjestäytymistä ja yhteistoimintaa. Siitä näkyy myös miten yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet eri edunvalvontaratkaisuihin ja eri ammattien muotoutumiseen ja arvostukseen. 

Aikataulu

 Historiahankkeen aikataulu

 

Historiantutkimushankkeen toimintasuunnitelma (word-dokumentti ja pdf-tiedosto) 

Historiatoimikunta 

toimitusjohtaja Tapio Huttula, pj., TJS
professori Pauli Kettunen, Helsingin yliopisto
professori Päivi Korvajärvi, Tampereen yliopisto
varatuomari Markku Lemmetty
valtiotieteen tohtori Erkki Maasalo
tutkija Pentti Koskinen
arkistonjohtaja Riitta Itälä, Toimihenkilöarkisto
kulttuurisihteeri Inka Ukkola (siht.) TJS