|
|
|
Opintokerhot
Mikä on opintokerho? Opintokerho on ryhmä ihmisiä, jotka opiskelevat valitsemaansa asiaa yhteisesti sovitun suunnitelman mukaisesti tai kokoontuvat yhdessä hankkimaan tietoja, keskustelemaan ja harrastamaan.
Mitä edellytetään? Opintokerhossa on oltava vähintään viisi 15 vuotta täyttänyttä jäsentä. Kerhon on järjestettävä vähintään viisi eri päivinä pidettyä opintotilaisuutta, joiden aikana opiskellaan yhteensä 10-40 oppituntia. Oppitunti on 45 min.
Mitä opintokerhossa voi opiskella? Ryhmä voi vapaasti valita opiskeluaiheensa. Opintoaineiston voi suunnitella itse tai käyttää valmiita aineistoja. Valmiita aineistoja ovat esimerkiksi TJS:n julkaisut.
Opintokerhon ohjaaja Kerhon tulee valita itselleen ohjaaja, joka vastaa mm. tarvittavien asiapapereiden toimittamisesta TJS:ään ja ryhmän suunnitelmallisesta opiskelusta.
Entä paperit? Papereiden osalta kerhon perustaminen on yksinkertaista. Ryhmä-opiskelun alkamisilmoitus tehdään heti ensimmäisen kokoontumisen jälkeen ja lähetetään opinto-keskukseen. Toimintakertomus lähetetään kolmen kuukauden sisällä opintojen päättymisestä.
TJS-tuki TJS-tuki on 4 € oppitunnilta. Tukea voi saada enintään 40 oppitunnilta eli yhteensä 160 €. Tuettavia menoja ovat mm. opintoaineistokulut, opinto-ohjaajan palkkiot, matka-kustannukset ja kokoontumistiloista maksettavat vuokrat.
Opintokerhon tukihakemukseen sisältyvät täytetty toimintakertomuslomake sekä läsnäololista. Liitteenä tulee olla alkuperäiset palkkio-/matkalaskut ja kopiot kerhon menoista. Tuki maksetaan hyväksyttyjä menoja vastaan akavalaiselle tai STTK:laiselle rekisteröidylle yhdistykselle. Lisätietoa TJS-tuesta ja tarvittavat lomakkeet löydät sivulta TJS-tuki.
|

Neuvottelutaidon opintokerho 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi TJS on luonut valmiin sapluunan Neuvottelutaidon opintokerhoksi. Kerhon ohjelma perustuu Neuvottelutaidon oppaaseen. Kokoa ryhmä ja opettele entistä paremmaksi neuvottelijaksi! Ohjeet ryhmän vetäjälle ja ohjelma. Neuvottelutaidon opintokerhon lomakkeet ovat alla. HUOM! Käytä Neuvottelutaidon opintokerhoon nimenomaan näitä lomakkeita, ei yleisiä opintokerholomakkeita.
|
|