|
|
Selvitykset TJS tekee selvityksiä sekä yksittäisten liittojen että koko toimihenkilökentän tarpeisiin.
Lisätietoja kehittämisasiantuntija Päivi Lohi-Aallolta. Malleja työpaikkakiusaamisen selvittämiseksi TJS Opintokeskus, Työterveyslaitos, Johtamistaidon Opisto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura etsivät vuonna 2006 kirjoituskeruun avulla työpaikkakiusaamiseen liittyviä selviytymistarinoita. Kilpailu tuotti yhteensä 148 kertomusta ja sivuja kertyi reilut 1600. Kirjoituksista ja haastattelujen avulla etsittiin hyviä toimintamalleja, joiden avulla työpaikkakiusaaminen työpaikoilla voidaan selvittää.Työn tuloksena on syntynyt Reilu Peli -oppimateriaali epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen. Lisäksi TJS järjestää koulutuksia aiheesta. Kohderyhmänä ovat ammattijärjestöjen asiamiehet, luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut ja esimiehet. Kirjoitusten keruussa ja selvitystyössä olivat mukana Työterveyslaitos ja Johtamistaidon Opisto sekä seuraavat ammattijärjestöt: Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Tehy ry, Toimihenkilöunioni, Kirkon alojen ammattijärjestö SVTL ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Ammattiyhdistystietoutta maahanmuuttajille Suomeen muuttavat ulkomaalaiset tulevat hyvin eri taustoista. Ammattiyhdistystoiminta voi olla monille tuntematonta tai siihen voi liittyä voimakkaita ennakkoluuloja. Ammattiyhdistystietoutta maahanmuuttajille -hankkeessa tuotetaan maahanmuuttajille itseopiskeltava materiaali, joka kertoo, miksi ammattiliittoon kannattaa liittyä. Materiaalin tavoitteena on selittää maahanmuuttajille muun muassa, millaista suomalainen ay-toiminta on, mitä hyötyä ammattiliittoon kuulumisesta on, mitä palveluja liitosta saa ja kenen puoleen kääntyä työpaikalla, jos tulee ongelmia. Nord Plus Voksen -selvityshanke: Oppiminen työpaikalla TJS Opintokeskus osallistui yhteispohjoismaiseen selvityshankkeeseen, joka kartoitti pohjoismaissa käytettyjä keinoja tunnistaa ja tunnustaa työssä opittua. Hankkeessa tutkittiin, miten työpaikalla tapahtuvan oppimisen dokumentointia voisi kehittää. Työssä tapahtuvan oppimisen dokumentoinnin tekee hankalaksi mm. se, että oppiminen kehittyy hitaasti työn ohessa, jolloin muutosta on vaikea oppijan itsekään hahmottaa, saati sitten muuttaa näytöksi kehitys- tai arviointikeskustelua varten. Saattaa myös olla, että työssä tapahtuva kehittyminen kohdistuu sellaiseen osaamisalueeseen, jonka dokumentoimista ei ole missään opetettu, kuten ihmissuhde- tai viestintätaitoihin. TJS Opintokeskuksen tavoitteet tätä hanketta koskien ovat saada sellaista osaamisen tunnustamisen välineistöä, jota voidaan käyttää urasuunnittelun tukena sekä työssä opitun tekemiseen näkyväksi. Hankkeen tuloksia on esitelty TJS Opintokeskuksen osaamisen tunnustaminen -työseminaarissa 21.11.2006. Katso myös hankkeen loppuraportti (doc-tiedosto, 100 kt). |